Tuotanto

Puristeteoksen toiminnan kulmakiviä on ollut historian alusta saakka tuottaa asiakkailleen laadukkaita tuotteita järkevällä tavalla ja kiinnostavaan hintaan. Alan parhaat ammattilaiset, pitkälle viety ja moderni automaatio sekä hyvä työnsuunnittelu mahdollistavat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Voidaksemme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, joustavasti ja kustannustehokkaasti, tuotantoprosessimme ovat korkealle automatisoituja ja tuotantomme on käynnissä yötä päivää. Pitkälle viety automaatio optimoi tuotteiden laadun ja minimoi virhemarginaalin. Koneet eivät kuitenkaan osaa eivätkä näe kaikkea. Tietyt tehtävät vaativat kokeneiden ammattilaisten työpanosta. Myös laatutarkastusten jokainen vaihe tapahtuu ammattilaisten valvonnassa.

Tulevaisuus tehdään nyt

Puristeteos on vanha ja kokenut yritys. Niin vanha ja kokenut, että se ymmärtää myös tulevaisuuden ja kokonaisuuden päälle. Me Puristeteoksella ymmärrämme, että kustannustehokkuus ja ekologiset arvot eivät sulje toisiaan pois. Kehitämme kaiken aikaa menetelmiämme ja prosessejamme ympäristöystävälliseen suuntaan. Myös henkilökunnasta kannattaa ja täytyy pitää huolta. 

Vuonna 2012 valmistuneissa tehdastiloissamme on huomioitu työntekijöiden viihtyvyys: turvallisuus, puhtaus ja mukavuus. 4000 neliön tilat mahdollistavat korkean automaatiotason sekä entistä tehokkaamman, ympäristöä huomioivan tuotannon. Tästä esimerkkeinä täysin automatisoitu leikkuujätteenkäsittelymme sekä valmistusprosessimme, joissa öljyperäiset aineet on korvattu ympäristölle ja ihmisille vaarattomilla, öljyttömillä IRMCO-leikkuunesteillä. Puhdas valmistus tarkoittaa puhtaampia ja laadukkaampia työvaiheita läpi prosessin sekä merkittävää energian, veden, ympäristön ja kustannusten säästöä.

 

Edistyksellinen konekanta

Investoimme vuosittain alan kustannustehokkaimpaan ja joustavimpaan konekantaan. Ulkoisten investointien lisäksi kehitämme itse työkoneita pitkän kokemuksemme tuomalla ammattitaidolla. Näin pysymme jatkuvasti kehityksen kärjessä. 

Laitteistomme taipuu tehokkaasti erilaisiin töihin: pieniin ja isoihin komponentteihin kuten levytuotteisiin, sorvattaviin ja koneistettaviin tuotteisiin sekä työkalujen valmistukseen ja kokoonpanotoimintoihin. Erityisosaamistamme ovat kokonaiset järjestelmä- ja projektitoimitukset, joissa voimme olla mukana jo tuote- ja tuotantoprosessin kehittelyvaiheesta lähtien.

Esimerkkejä palvelu- ja konekannastamme

  • Levypalvelut +

    - Laser-levytyökeskus PrimaPower LPe8, varustettuna lastaus- ja pinontarobotilla sekä varastolla

    maks. levykoko 4300 x 1565 mm
    aineenvahvuus 0,5–8,0 mm
    erilaiset levyn leikkaukset, kuvioinnit ja kaiverrukset
    lisäksi myös taivutukset, senkkaukset, rullamuovaukset ja kierteet M8 asti

     

  • Putkipalvelut +

    - Putkilaser Hankwang TL6015 syöttölaitteella ja makasiinilla

    maks. putken pituus 7500 mm käsilastauksella ja 6000 mm automaattilastauksella
    halkaisija Ø 19–165 mm
    maks. seinämävahvuus 8 mm
    erilaiset putken ja profiilin leikkaukset, kuvioinnit ja kaiverrukset

    - CNC-rullataivutin Thoman RB4

    maks. koko Ø 160 mm tai 120 x 120 x 5 mm
    putken ja profiilin taivutukset

     

  • Särmäyspalvelut +

    - Robottisärmäyssolut Baykal / Amada särmäyspuristimilla ja Motoman / ABB roboteilla
       Käsisärmäykset Cone särmäyspuristimilla

    voima 28–240 TN
    maks. kappaleen koko 7 m2
    maks. kappaleen pituus 4000 mm
    maks. kappaleen paksuus 8 mm
    robottisärmäyksessä myös kiinnikkeet samalla BEM-niittauksella

     

  • Hitsaus- ja kokoonpanopalvelut +

    - Robottihitsaussolut Motoman HP20-6 hitsausroboteilla ja CMT hitsauslaitteilla

    maks. 1500 x 4000 mm kokonaisuudet
    materiaaleina esim. alumiini, ruostumaton ja haponkestävä teräs
    nopeaa hitsausta ja roiskeeton lopputulos

    - Käsihitsaukset MIG-laitteilla

    - Lisäksi ruuvaukset, niittaukset, sähköistykset jne.

     

  • Lastuavat palvelut +

    - Sorvi Biglia B565 YS tankoautomaatilla

    2-karainen, pyörivillä työkaluilla
    maks. halkaisija Ø 65 mm tankoautomaatilla asettaessa
    haastavien kappaleiden sorvaukset

     - Sorvi Femco HL-25 tankoautomaatilla

    yksinkertaisempien kappaleiden sorvaukset

    - Jyrsin CNC-keskus Akira-Seiki SV 1350

    maks. liikkeet X 1350 Y 800 Z 650
    4-akselista jyrsintää tehokkaasti

    - Lisäksi mm. tasohiontatyöt ja lankasahaukset

     

  • Epäkeskopalvelut +

    - Jatkojalostuskoneita, vaihekoneita, nauhalinjoja

    voima 16–250 TN
    nauhaleveys 10–450 mm
    aineenvahvuus 0,2–4,0 mm

  • Työkalusuunnittelu ja -valmistus +

    - Läpileikkaimet, muokkaimet, rullaimet, täysleikkaimet, progressiiviset työkalut ym.
    - Suunnittelussa käytämme Solidworksiä

  • 1

 

Puristeteos Oy | Mäkirinteentie 29 | 36220 Kangasala |  puh. 010 439 9710


Laatu- ja ympäristösertifioitu sekä EN 1090-1 sertifioitu valmistaja

en1090 enisot